Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus ja musiikkisudoku

Musiikkia toisen maailmasodan jälkeen

Toisen maailmansodan päättyessä 1945 sodan aiheuttamat vahingot olivat mittavat ja Euroopan poliittiinen, taloudellinen ja kulttuurinen johtoasema oli menetetty Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle. Yhdysvaltojen mittavalla 13 miljardia dollaria käsittävällä lahjalla Euroopan jälleenrakentamiseksi Länsi-Eurooppa ylitti jo 1950-luvulla sotaa edeltävät tuotantoluvut. 

Sodan jälkiä Berliinissä toisen maailmansodan päätyttyä.

Kuten koko yhteiskuntaa, niin myös musiikkia ”jälleenrakennettiin” sotien jälkeen, koska sodat olivat jättäneet myös kulttuuriin jälkensä. Modernismi nosti päätään ennestään ja puhuttiin modernismin ”toisesta aallosta”. Vahvimmillaan Modernistiset liikkeet olivat maissa, joihin sota oli vaikuttanut vähiten. 1950-luvun alkuun modernismin keskuksena voidaan pitää Ranskaa ja Pariisia.

Kehittynyt kommunkiaatio- ja äänitysteknologia mahdollisti eri kulttuurien musiikin leviämisen paljon entistä nopeammin ja laajemmalle joukolle. Tästä johtuen tyylien kirjo lisääntyy taiteessa ja ne vaihtelevat 1960 jälkeen melkein vuosittain. 

Sarjallisuus

Sarjallisuus syntyi, kun uudet ja nuoret säveltäjät halusivat löytää kokonaan uuden musiikin (Neue musik). Nyt kun taiteella oli autonomia, niin sen rajoja oli mahdollista venyttää äärimmilleen ilman pelkoa toisen maailmansodan ajan sanktioista. Haluttiin irtisanoutua vanhasta ja katkaista yhteydet lähimenneisyyteen, kuten natsi-Saksaan. 

Joukko suurimmaksiosaksi nuoria säveltäjä kokoontui  Darmstadtin kaupunkiin kesällä 1946 keskustelemaan uudesta musiikista, esittelemään toisilleen sävellyksiä ja tutkimaan uutta musiikkia. Näistä kokoontumisista tuli seuraavien kesien aikana perinne ja muodostivat 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla moderninmusiikin keskuksen. Alettiin puhua Darmstadtin koulukunnasta johon kuului mm. säveltäjät Karlheinz Stockhausen, Pierre Boulez ja Luigi Nono. Esikuvanaan säveltäjät kokivat Anton Webernin. Darmstadtin uuden musiikin kesäkursseja järjestetään vielä nykypäivänä joka toinen vuosi.

Karlheinz Stockhausen (1928-2007) luennoimassa Darmstradtissa vuonna 1957

 Sarjallallinen musiikki pohjautuu dodekafoniaan. Dodekafonia (kaksitoistasäveljärjestelmä) on säveltämisen tekniikka, jossa kaikki 12 säveltä ovat yhdenvertaisia (vrt. mm. tonaalisuus ja modaalisuus, joissa sävelillä on selkeät hierarkiat). Kromaattisen asteikon sävelet voidaan ilmaista lukuina (esim. c=1, cis=2, d=3). Dodekafonisuus ei ollut tähän aikaan mikään uusi juttu, vaan sen keksijänä pidetään Arnold Schönbergiä. Sarjallisuudessa dodekafoninen ajattelu ulottuu myös muihin parametreihin, kuten kestoon, dynamiikkaan ja soittotapaan.

Nuottien pituudet ilmaistuna lukuina

Näistä parametreistä säveltäjä tekee sävelrivejä, joiden pohjalta suunnittelee rivijärjestelmän. Rivijärjestelmä kontrolloikin teoksen parametrejä ja sen, miltä teos tulee kuulostamaan. Säveltäjän onkin vaikea ennustaa miltä musiikki tulee kuulostamaan.

Serialismin perusperiaate selitettynä videolla:
https://youtu.be/8sm3o-2cfIQ

Stockhausen - Klavierstücke I-X
https://youtu.be/R3Kzlf3rKX8

Boulez - Le Marteau sans maître
https://youtu.be/ljcDXPcWRvI