Musiikin ideologisia ja poliittisia vaikutuksia

Ekspressionismin synty

Ekspressionismi - kuten jo nimi viittaa (engl. Express = ilmaista) - on ilmaisullinen taidesuuntaus, joka kehittyi
ensimmäisen maailmansodan kieppeillä. Taiteilijan henkinen, kaoottinen ja vapaa tapa ilmaista nousi keskiöön
- esteettiset ihanteet muokkautuivat sen ilmaisemisesta mikä on “kaunista” siihen, mikä on “totuus”.

 

Wassily Kandinsky - Fuuga (1914)                          Franz Marc - Pigs (n. 1912)

Taiteessa ryhdyttiin ilmaisemaan alitajunnan tuntemuksia; pelkoja, tarpeita, haluja. Ekspressionismia ei
välttämättä kuitenkaan nähdä sitoutuneena täysin synnyinaikaansa - termiä “ekspressionistinen” on käytetty
muissakin konteksteissa taiteesta, jonka nähdään irroittautuvan perinteisestä ilmaisutavasta voimakkaalla tavalla. 

Ekspressionismi musiikissa

Ekspressionistisessa musiikissa nähdään piirteitä myöhäisromantiikan perinteen jatkamiselle moniäänisyydessään,
moniulotteisissa ja laajoissa satseissa sekä jännittyneisyydessä, vaikka toisaalta se voidaan nähdä myös vastalauseena.
Jännittyneisyys ja emotionaalisuus nähdäänkin avainsanoina ekspressionismiin - tämä edesautti atonaalisuuden
(sävellajittomuuden) yleistymistä tyylisuuntauksessa. 

Alban Bergin (1885-1935) teos “Nacht” on nuotinnettu ilman kiinteitä

etumerkkejä ja sitoutumista tiettyyn sävellajiin 

Ekspressionistisen teoksen tunnistusta helpottaa ymmärrärtää:

• Kromaattisuuden ja sävellajittomuuden esiintyvyys
• Vakiintuneiden muotoperiaatteiden välttäminen
• Toistuvuuden, kertausten, kadenssien, tasapainotettujen fraasien puuttuminen

Suomeen ekspressionismi ei rantautunut kovinkaan voimakkaasti, joskin hieman tyylipiirteitä on nähtävissä
teoksissa 1920-luvulta eteenpäin. Suomalaisia ekspressionisteja olivat mm. Sulho Ranta (1901-1960),
Aarre Merikanto (1893-1958), Väinö Raitio (1891- 1945).

Sulho Ranta - La Sera (1931)

Wienin 2. Koulukunta

Wienin 2. Koulukunnaksi kutsutaan kolmesta miehestä - Arnold Schönbergistä (1874-1951), Anton Webernistä
(1883-1945) sekä Alban Bergistä (1885-1935) koostuvaa “rappiotaiteen” kolmikkoa, jotka kehittivät ekspressionistista
ilmaisua sekä atonaalisuuden musiikinteoriaa ( tämän pohjalta kehittyi dodekafonia = atonaalisen säveltämisen
musiikinteoriaa). Schönbergin johdolla hänen koulukuntansa järisytti kolmisointujen vakiintunutta asemaa merkittävästi;
dissonanssien purkautumista ei nähty tarpeellisena ja sävelet nähtiin tasa-arvoisina - sointuasteilla ei nähty hierarkisia eroja. 

Arnold Schönberg, Wienissä syntynyt säveltäjä, musiikinteoreetikko, kirjailija ja kuvataiteilija,
kehitti 12-säveljärjestelmän ja toimi johtohahmona Wienin 2. koulukunnassa.

Anton Webern, wieniläinen kapellimestari ja säveltäjä, Schönbergin oppilas,
kehitti 12-säveltekniikkaa ja vaikutti sarjallisuuden kehittymiseen.

Alban Berg sävelsi monipuolisesti uransa aikana myös “perinteisempään romanttiseen”
tyyliin, sävelsi kuitenkin myös hyödyntäen 12-säveltekniikkaa.