Modernismista irtautuminen 1950- ja 1960-luvuilla

Tervetuloa takaisin blogiimme!

1950-luvulla toisen maailmansodan jälkeen edellisessä postsauksessa käsitelty sarjallisuus oli viimeinen kansainvälinen suuntaus, joka pyrki istuttamaan musiikilliset ajatukset yhteisöihinsä. Kansainvälistyminen, teknologian kehittyminen ja ajatus edellisten sukupolvien normien kyseenalaistamisesta saivat eri tyylien kirjon paisumaan ennen näkemättömällä tavalla. Tätä tyylien kirjoa kutsuttiin pluralismiksi. Tässä postauksessa käsittelemme valittuja tyylisuuntauksia 1950- ja 1960 luvuilta.

Taiteen muotorajoja venytettiin paljon 1950- ja 1960-luvulla ja musiikki ei ollut ainoa taiteen alue jossa rajoja venytettiin. Käsitaiteessa teoksen sisältämä käsite on suuremmassa roolissa kuin teos itse. Ympäristötaiteessa taidetta alettiin viemään pois paikoista joissa sitä oltiin totuttu näkemään tai kuulemaan, esimerkiksi konserttitaloista tai museoista maan alle tai julkisiin paikkoihin. Performanssitaide voi olla täysin tai osittain improvisoitua tai ennalta suunniteltua ja se yhdistää eri taiteen muotoja. Eksperimenalismi eli kokeellinen taide rikkoo musiikin ja taiteen rajoja ennennäkemättömillä tekniikoilla ja keinolla, esimerkiksi musiikissa uusien äänilähteiden käyttö

John Cage

John Cage (1912-1992) oli amerkkialainen säveltäjä ja filosofi, joka on tunnetuimipia musiikin kokeilijoita. Hän itse nimitti musiikkiaan ”sattumamusiikiksi”. Sävellyksissään Cage oli ennenkaikkea kiinnostunut käyttämään hälyä ja epätavallisia äänilähteitä ja äänimaailman laajentamisen lisäksi hän arvioi uudestaan käsitteen musiikki. Cagen teokset ovat usein pitkiä, mutta hänen urkuteoksen ”ORGAN2/ASLSP” (ASLSP= as slow as possible), vetää vertoja kaikelle. Saksassa Halberstadtin ST. -Burchardi-kirkossa alkoi kyseisen teoksen esitys vuonna 2001. Se esitetään konstruoiduilla erikoisurulla ja esityksen on määrä kestää 4. syyskuuta 2640 asti, eli soitto tulee kestämään yhteensä 639 vuotta!

Uusien äänilähteiden löytäminen:

-pianon äänimaailman laajennus sijoittaen kielten väleihin esineitä, joka muuttaa merkittävästi pianon sointiväriä

-arkipäiväisiä esineitä soittimiksi

-lyömäsoitinoreksterin perustaminen nuorena

-elektroniset äänilähteet

Uusia soittimia ja soittotekniikoita

Uusien musiikillisten kokeilujen myötä löydettiin uusia sointimaailmoja uusein soittotekniikoiden ja uusien soitinten kautta. Uudet tekniikat vaativat usein uusia tapoja kirjoittaa musiikkia ylös. Tältä ajalta moni lyömäsoitin on standartiosoitunut taidemusikiin, kuten xylofoni, marimba ja gongi.

Uudenlaiset soittotekniikat vaativat uudenlaista nuotinnosta.
Tässä Kryzysztof Pendereckin graafinen nuotinnos teoksestaan Threnody to the Victims of Hiroshima

Kryzysztof Pendereck: Threnody to the Victims of Hiroshima
https://youtu.be/Pu371CDZ0ws

Postmodernismi

Postmodernismi syntyi vastakkaisena reaktiona modernimiin. Modernimissa pyrittiin noudattamaan lähes kokonaisvaltaisesti jotain tiettyä kaavaa, mutta postmodernismissa näistä kaavoista pyrittiin eroon. Kehitys ei ollut yhdensuuntaista, vaan tyylit hajaantuivat laajalle (Pluralismi). 

Postmodernejä tyylejä ovat mm.

-aletoriikka, jossa säveltäjä on jättänyt esittäjälle varaa tehdä ratkaisuja musiikin suhteen tai osa ratkaisuista voidaan heittää jopa arvalla.

-Tekstuurimusiikki, jossa kiinnitetään huomiota tekstuuriin sointitapoihin tai kenttiin, eikä esimerkiksi melodioihin tai motiiveihin. Tekstuurimusiikissa hyödynnetään Kenttätekniikkaa, jossa musiikki koostuu kentästä, joka sisältää suuren määrän yksityiskohtia. Musiikista kuullaan kuitenkin vain yksi suuri kokonaishahmo. Sateen ropina on hyvä esimerkki tällaisesta kentästä: pisaroiden koko, nopeus, määrä ja pinta, johon pisarat osuvat määrittävät kokonaiskuvan siitä, miltä sateen ropina kuulostaa.